Etusivu

Ensimmäinen novellikokoelmani Metsotaistelu ilmestyi Kariston kustantamana vuonna 2014.
Kirjan kansiliepeessä kirjailija esiteltiin seuraavasti:

Markku Hirvonen (s.1960) on harrastanut metsästyksen ohella perhokalastusta jo parinkymmenen vuoden ajan. Uusi aluevaltaus luonnossaliikkumisessa ovat olleet tunturivaellukset, jotka ovat suuntautuneet Ruotsin pohjoisosien tuntureille tai Suomessa Pohjois-Lapin maisemiin. Hirvonen on voittanut Eränkävijä -kirjoituskilpailun vuosina 2010 ja 2011. Metsotaistelu on hänen esikoisteoksensa.

Eräkirjailijan vaellus-selfie, kuva otettu noin 40km Kilpisjärveltä lounaaseen.

”Metsotaistelu” -kirjan jälkeen ovat ilmestyneet ”Postia pyymiehelle” (2015), ”Teerenpelit” (2016) ja ”Riekkoperho” (2018). Kerron näillä sivuilla tarinoiden lähtökohdista sekä kirjoittamiseen innoittaneista asioista. Mukana on myös muutama kirja-arvio, joista voi tarkistaa minkälaisia ”virallisia” mielipiteitä kirjani ovat synnyttäneet.

Kaikki sivuston kuvat ovat minun ottamia – joko tuoreita digikuvia tai vanhoja dioja, jotka olen skannannut ja käsitellyt mahdollisimman laadukkaaseen muotoon.

Tervetuloa sivuilleni!